Cafe Kukko – koko kaupungin kohtaamispaikka
Kahvila-alan veteraanit, Tanja ja Teemu Kukko, ovat tunnettuja nimiä Hämeenlinnan kahvilakulttuurissa. Vuosikymmenten ajan Cafe Kukko on ollut paikka, jossa laatu ja perinteet kohtaavat uudet kahvitrendit. Teemun ura kahvilayrittäjänä on alkanut vuonna 1995. Silloin hän otti ohjat Optellin alakerrassa sijainneesta kahvilasta, jonka nimesi Cafe Venlaksi. Vuonna 1998 kahvila muutti kävelykatu Reskalle ja vaihtoi nimekseen Cafe Kukko. Palokunnankadulla kahvila avasi ovensa elokuussa vuonna 2000 ja se on kasvanut ja kehittynyt perheyrityksenä, joka on nykyään tunnettu mm. erikoiskahviensa, salaattiensa ja tuoreiden leipomotuotteidensa ansiosta.
Erikoiskahvien sanansaattaja
Cafe Kukko on syntynyt halusta tuoda Hämeenlinnaan ripaus eurooppalaista kahvilakulttuuria. Tanja ja Teemu halusivat rakentaa paikan, joka on sopivasti aikaansa edellä, täyttyy päivittäin iloisesta puheensorinasta sekä tarjoilee laadukkaita juoma- ja ruokatuotteita.
Voidaan myös sanoa, että Cafe Kukon tarina on kietoutunut yhteen erikoiskahvien nousun kanssa Hämeenlinnassa. Kiitoksensa ansaitsee erityisesti Pauligin edustaja, Heikki ”Hessu” Paloluoma, joka uskoi pieneen hämeenlinnalaiseen perheyritykseen tuomalla erikoiskahvit kaupunkiin. Tanja ja Teemu tarttuivat innolla tähän uuteen ilmiöön, jonka jalkautus vaati alkuun ponnisteluja. Asiakkaita houkuteltiin maistamaan uusia makuja ”kaksi yhden hinnalla” -tarjouksin ja aktiivisesti tiskillä rohkaisten. Lopulta kun perheen nuori saatiin maistamaan esimerkiksi cafe mocha, saatiin muut perheenjäsenet hänen kauttaan houkuteltua mukaan, jopa kolmessa sukupolvessa.
Vuonna 2009 Cafe Kukko sai kahvila-alan arvostetun Kultainen Gruppo -tunnustuksen Pauligilta, mikä oli osoitus Teemu ja Tanjan tinkimättömästä sitoutumisesta laatuun ja kahvinvalmistuksen taitoon. Edelleen kahvilan henkilökunta kouluttautuu ja pitää jatkuvasti yllä osaamistaan. Osalla henkilökunnasta on myös suoritettuna kansainvälinen SCA – Barista Skills Foundation sertifiointi, jonka myöntää maailman johtava kahviammattilaisten järjestö. Ammattitaidon lisäksi kahvilassa kiinnitetään erityistä huomioita laitteiden laatuun.
Yksi kahvilan erikoisuus on myös oma, yhteistyössä Pauligin kanssa toteutettu, uniikki kahvi, joka ei aikoinaan sekään ollut itsestäänselvyys pienille kahviloille. Lopulta neljästä eri vaihtoehdosta pariskunta valitsi nykyisen, asiakkaiden suosiman Talon kahvin, jossa maistuu pähkinäinen vivahde ja punaisten marjojen mehevyys.
Monipuoliset tuotteet
Erikoiskahvien lisäksi Cafe Kukon valikoimiin kuuluu, Hämeenlinnassa jo käsitteeksi nousseet, Kukon salaatit, maukkaat uuniperunat, herkulliset täytetyt patongit ja toastit. Suositut brunssit kahvilassa aloitettiin 2017. Kaikki Kukossa myytävät tuotteet ovat vähintään itse paistettuja, suurin osa kuitenkin itse, tuoreista ja laadukkaista raaka-aineista, tehtyjä. Tänä päivänä myös itsetehdyt kakut nauttivat asiakkaiden suosiota. Listaa uudistetaan systemaattisesti sesongin ja hieman trendienkin mukaan, mutta aina on tarjolla myös tuttua ja turvallista. Uusia ideoita ja inspiraatiota Teemu ja Tanja hakevat matkoiltansa toisista kaupungeista ja maista.
Kahvilasta kohtaamispaikaksi
Sijainti Hämeenlinnan keskustassa, isot ikkunat ja avoin ilmapiiri ovat houkutelleet asiakkaita kahvilaan jo vuosien ajan. Cafe Kukko ei ole vain kahvila, vaan Tanja ja Teemu ovat luoneet yhteisön, jossa asiakkaat arvostavat laadukkaita tuotteita ja aitoa palvelua. Erityismaininnan yrittäjät haluavat antaa uskolliselle aamukahviporukalle, joka on jo 25 vuoden ajan pistäytynyt aamukahvilla. Porukka koostuu noin 20 miehestä, joista joka aamu kahvilalla käy vähintään puolet. Aamuisin porukassa vaihdetaan ajatuksia ajankohtaisista, lähinnä kaupungin, asioista ja ompahan joskus kaupunginjohtoakin käynyt porukkaa jututtamassa.
Miltä tulevaisuus näyttää?
Jotain uutta kivaa on tiedossa, mutta niitä pariskunta ei halua vielä tarkemmin avata. Toisaalta he molemmat nauttivat nyt täysillä siitäkin, kun haastavien koronavuosien jälkeen pääsee taas tekemään töitä ilman rajoituksia, omalla tavalla ja itseään toteuttamalla.
Kiitoksen sanat
Tanja ja Teemu haluavat lähettää sydämellisen kiitoksen kaikille asiakkailleen ja hämeenlinnalaisille vuosien tuesta ja uskollisuudesta. Cafe Kukon tarina jatkuu, ja se pysyy paikkana, jossa kahvi yhdistää ihmisiä, luo muistoja ja parhaimmillaan herättelee kaikkia aisteja.
Lisätietoja www.cafekukko.fi
Seuraa Cafe Kukkoa somessa:
www.facebook.com/cafekukko
www.instagram.com/cafekukko
www.tiktok.com/@cafekukko