Tiesitkö nämä faktat Tawast Groupista?
Tawastia Groupin tarina alkoi vuonna 1993, kun sen ensimmäinen ravintola, Vanha Monttu, avattiin Tampereella. Vuosien saatossa toiminta laajeni Hämeenlinnaan ja se on kasvanut perustajansa Veikko Lindholmin visiosta merkittäväksi paikalliseksi toimijaksi.
Toiminnan taustalla on edelleen tänä päivänä perheyhtiö, jossa osakkaina Veikon lisäksi ovat Karoliina ja Mikko Mäki-Kuutti sekä Larimikko Lindholm. Tawastia Groupin toimitusjohtajana toimii Lauri Manninen, joka hyppäsi puikkoihin vuonna 2021.
Tawastia Group nimen alta löytyy useita, kaikille hämeenlinnalaisille, tuttuja kohteita, mutta tiesitkö nämä yksityiskohdat näistä paikoista?
Hotelli Emilia ja Emilia Klubi
Kenties Hämeenlinnan keskeisimmällä sijainnilla olevan hotellin, Hotellia Emilian, liiketoiminnan Tawastia Group osti vuonna 2006 ja alakerran Klubi avasi ovensa 2008.
Hotelliin toteutettiin mittava puolitoista vuotta kestänyt remontti, joka valmistui toukokuussa 2023. Remontissa pistettiin uusiksi kaikki, putkista pintoihin ja hissistä sänkyihin. Remontin jälkeen "uusi” Emilia on saanut erinomaista palautetta asiakkailta nousten Hämeenlinnan toiseksi parhaimmaksi hotelliksi booking.com:ssa.
Emilia Klubin konsepti, yökerho aikuiseen makuun, on ollut sama alusta lähtien ja mitäpä sitä hyvää muuttamaan. Jonkin aikaa sitten lanseeratut K40-bileet ovat myös otettu suurella ilolla vastaan. Seuraava täysin aikuisille suunnattu ilta on edessä syksyllä.
Ravintola Piparkakkutalo ja Albertin Kellari
Ravintola Piparkakkutalo, joka on tullut osaksi Tawastia Groupia vuonna 2008, on rakennuksena yksi keskustan sympaattisimmista maamerkeistä. Ravintola sijaitsee historiallisessa rakennuksessa, joka on rakennettu 1906. Piparkakkutalon kattava saneeraus valmistui vuoden 2020 alussa, jolloin tilat saivat uuden ilmeen perinteitä kunnioittaen. Ravintola tunnetaan korkeasta laadusta ja erinomaisesta asiakaspalvelusta.
Albertin Kellari, joka sijaitsee Piparkakkutalon alakerrassa, on live-musiikin ystävien ykköskohteita keskustassa. Vähintään kerran viikossa pubissa pääsee fiilistelemään maksuttomia keikkoja ja ihan mukavasti kaikenikäiset hämeenlinnalaiset ovatkin paikalle löytäneet. Se mikä vielä tulee monelle yllätyksenä on, että Albertin kellarissa on saatavilla ehkä kaupungin laadukkainta pubiruokaa. Annokset valmistuvat yläkerran keittiössä ja ne ovat tarjolla Piparkakkutalon aukioloaikojen mukaisesti. Kurkkaa keikat ja menu >
Bar Skogster
Vuonna 2014 avattu Bar Skogster täydentää Tawastia Groupin tarjontaa tyylikkäänä ja monipuolisena tapahtumaravintolana. Skogster tunnetaan paitsi yökerhona myös tapahtumapaikkana, joka järjestää kuukausittain live-keikkoja ja muuta ohjelmaa. 400-paikkainen ravintola on suosittu niin nuorten aikuisten kuin vanhemman yleisön keskuudessa.
Edessä valoisa tulevaisuus
Hotelli- ja ravintolatoiminnan luonteva paikka on sijaita hyvien kulkuyhteyksien päässä kaupungin keskustassa. Lauri Manninen kiittelee keskustan toimijoiden hyvää yhteishenkeä ja yhteen hiileen puhaltamista. Keskustaa harkitsevalle uudelle yrittäjälle hän antaakin vinkiksi verkostoitumisen heti toimintaa käynnistettäessä. Vaikka toivottavaa onkin, että ihmiset löytäisivät paremmin keskustan yrityksiin, on myös siellä sijaitsevien toimijoiden tehtävä tarjota laadukkaita ja monipuolisia palveluja. Pieniä valonpilkahduksia on jo nähty, esimerkiksi torin hyödyntäminen kesäkaudella mm. terassein, kahviloin ja monine tapahtumineen.
Tawastia Group keskittyy jatkossakin laadukkaiden ja monipuolisten palveluidensa ylläpitämiseen ja kehittämiseen Hämeenlinnassa. Yritys on omistautunut tarjoamaan kaupunkilaisille Hämeenlinnan parhaat ravintola- ja majoituspalvelut, luoden unohtumattomia kokemuksia ja elämyksiä jokaiselle asiakkaalle.
Tutustu Tawastia Groupiin:
www.tawastia.fi/
www.hotelliemilia.fi
https://barskogster.fi/
https://ravintolapiparkakkutalo.fi/
Seuraa somessa:
Hotelli Emili Facebookissa
Hotelli Emilia Instagramissa
Emilia Klubi Facebookissa
Emilia Klubi Instagramissa
Ravintola Piparkakkutalo Facebookissa
Ravintola Piparkakkutalo Instagramissa
Albertin kellari Facebookissa
Albertin kellari Instagramissa
Bar Skogster Facebookissa
Bar Skogster Instagramissa